Avoimet ovet

Perinnepäivä ja avoimien ovien
päivät vietetty

Perinnepäivää vietettiin Portaan Nahkurinverstaalla lauantaina 24.7.2010 osana Tammelassa järjestettyjä Kylä kelpaa -kyläasumisen messuja. Ovet Nahkurinverstaalla olivat avoinna ja museossa järjestettiin opastuskierroksia.

Lisäksi omistajat kertoivat rakennuksen kunnostusprojektista, Tammelan kunnanjohtaja Matti Setälä esitti kunnan tervehdyksen, rakennuskonservaattori Risto Holopainen Museovirastosta kertoi perinnerakentamisesta ja ylitarkastaja Irmeli Kaartokallio Hämeen ELY-keskuksesta kulttuuriympäristön hoitoon tarkoitetuista avustuksista. Merja Isotalo esitteli Härkätien matkailua ja espanjankielen opettaja Begona del Barrio ja Rengon kirkkohera Soile Juntumaa kertoivat pyhiinvaelluksesta.

Pihalla Mauri Hakala ja Mervi Malin soittivat haitarimusiikkia ja paikalla esiteltiin myös maitomaalin valmistusta, kehruuta sekä pikilangan ja pajupillien tekoa.

Myös sunnuntaina 25.7. ovet Nahkurinverstaalla olivat avoinna ja museossa opastuskierroksia.

Paikalla oli lauantaina arviolta noin 300 ja sunnuntaina noin 200 vierailijaa. Kiitokset sekä esiintyjille että kaikille kävijöille ja tervetuloa uudelleen!

Päivitetty: 2.8.2010